Home > tammikuuta 2015

tammikuuta 2015

Varastoon epsejä

torstai 15. tammikuuta 2015 Category : , 0

Varaston puolikin on saanut lattiaan eristeet ja tänään kävin ostamassa gyproc levyjä 20kpl jotta voi aloittaa levytyshommat kunhan vain muilta kiireiltä ehtii. Varaston lattia jäi kesällä tasaamatta joten nyt sai viedä soraa ulos noin 10 kärryllistä, menihän se mutta aikaa se vei. Lattianvalu jää keväälle kun talolle on jyrkkä rinne niin betoniautot todennäköisesti jää rinteeseen sutimaan joten ei viitsi ottaa sitä riskiä. Joten seuraavassa päivityksessä jatketaan levytyksillä.

Tallissa epsit paikalla

Varastossa ensimmäinen kerros

Toinen kerros puolessa välin, yhteensä 200mm

Lattiakaivo

maanantai 5. tammikuuta 2015 Category : , 0

Lattiakaivo löysi paikkansa, hieman oli työläs operaatio kun en etukäteen katsonut kaivon mittoja. Syvyyttä kaivolla oli melkein 70cm joten sille sai kaivaa syvän kuopan. Kaivon olisi muuten voinut upottaa ennen eps-levyjen laittamista mutta toimitus siirtyi joulun jälkeen ja jouluna laitoin nuo epsit kun ei ollut muutakaan.





Kuvien kopiointi kielletty ilman lupaa. © Max. Sisällön tarjoaa Blogger.