Home > joulukuuta 2012

joulukuuta 2012

Hiomista ja maalausta

torstai 27. joulukuuta 2012 Category : , 0

Jouluna luonnollisesti tuli viettettyä pari vapaapäivää raksalta. Sen huomasi sitten lumen määrässä ja ensimmäiset tunnit meni lumitöiden parissa. Ennen joulua ehdin jo saada pohjavärin pikkumakuuhuoneeseen, eilen kävin kittailemassa samaista huonetta vielä mitä pohjavärin alta jäi huomioimatta. Seuraavaksi olisi vuorossa tuulikaappi ja olohuone.

Pikkumakari pohjamaalissa
 

Pieni videopätkä

lauantai 22. joulukuuta 2012 0

Scoutguard kamerasta pieni pätkä, huono laatuista kuvaa mutta ideana hyvä

Kittausta, piipun pellitys ja puhallusvillaa

Category : , , , 0

Reilu viikko mennyt viime kirjoituksesta mutta mitään näkyvää ei ole oikein tapahtunut, seinän ja katon kittaaminen sekä hiominen on aikaa vievää puuhaa. Vuokrasin valjaat ja kävin asentamassa piipun pellityssarjan mikä tuli schiedeliltä. Hieman haastavaa puuhaa pienessä pakkasessa ja kovassa tuulessa. Ilman valjaita katolla ei olisi pysynyt, mutta sehän olikin tiedossa.

Muurari on saanut sisäkuoren muurattua ja lähti sen jälkeen joululomalle. Palanee asiaan ensi vuoden puolella.

Puhallusvillan piti tulla keskiviikkona mutta vantaalla oli jokin suurempi projekti joka venyytti aikataulua ja saapuivat sitten tänään. Melkein tarkalleen kaksi tuntia meni niin villat oli puhallettu. Jännitystä tapahtumaan loi se että talolle on jyrkkä mäki joka on hieman liukas nyt kun lunta on tullut kiitettävästi. Traktorikuski kävi auraamassa tien aamulla ja hiekotin mäen niin hyvin se kuorma-auto nousi mäen päälle. Kuski kiitteli hiekoituksesta.

Makuuhuone kitattu

Pellityssarja ja hattu asennettuna

Takan sisus keittiön suunnasta

Takan sisus olohuoneesta

Makuuhuone kitattuna

Makuuhuone pohjamaalissa

Puhallusvillaa menossa yläpohjaan

Takan tiilet

keskiviikko 12. joulukuuta 2012 Category : , , , 0

Takan tiilet saapui maanantaina, kannettiin parin kaverin avustuksella ne sisään. Muurari tulee huomenna mikä on hyvä juttu kun tiilet vie nyt yhden makuuhuonen verran tilaa + keittiöstä jonkin verran. Pitäisi päästä kattoa ja seiniä kittailemaan mutta tiilet on nyt edessä.

Putkimies kävi tekemässä yläpohjassa ilmastointityöt loppuun ja sähkömies kytki virran sulaketaululle. Laitettiin piipun ympäri palovillaa 100mm joten yläpohjassa pitäisi olla puhallusvillaa varten kaikki kunnossa.




kph vedeneristys aluillaan, kohta pääsee laatoittaan.

Katto levytetty

sunnuntai 9. joulukuuta 2012 Category : , , , 0

Katto levytettiin tänä viikonloppuna. Aikaisemmin viikolla on kitattu seinän saumoja, slammattu piippu ja tehtiin kulkusilta yläpohjaan piipulle. Puhallusvilla tulee viikolla 51, sitä ennen pitäisi putkimiehen käydä tekemässä IV-hommat loppuun yläpohjassa ja joitakin sähkövetoja ulkovaloille on vielä vaiheessa. Harvian kiukaan mukana tullut hormiputki oli liian lyhyt mutta suhteilla sain edullisesti rosteriputkea ja kaveri hitsasi sopivan holkin siihen jotta sopii kiukaaseen. Harvian 50cm putki olisi maksanut 40e.

 Panoraamakuva olohuoneesta

Sähkökaappi

KHH ovi odottelee vielä parempia aikoja

 Lumikuva

Myrsky tuli, puut meni...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012 Category : , , 0

No ei kaikki mutta pari tukkia ja kolme vähän pienempää. Täytyy varmaan kysellä vakuutusyhtiöstä saakos noista mitään vai ylittääkö edes omavastuu osuutta.





Takasta suojarasvat pois

Kylppärissä hanakulmat laastissa

Rasioita laitettu ympäri kämppää

Kuvien kopiointi kielletty ilman lupaa. © Max. Sisällön tarjoaa Blogger.